sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Hyvää huomenta, kahvia ja french toasteja!

Adventin kunniaksi sain aamiaisen vuoteeseen. Olen aamiaisfani, siitä huolimatta, että arkisin syön aamiaista vain niukasti tai en lainkaan. Viikonloppu(aamu)isin kuitenkin herkutellaan, ja joskus lähdemme kahvilaan tai hotelliin aamiaiselle. Suunnittelen järjestäväni taas pian brunssin kotona: yksi tuo croissantteja, toinen tuoremehua ja brietä. Herkullinen ateria järjestyy helposti. Se katetaan kauniisti valkoiselle liinalle, ja notkuvan pöydän ääressä viihdytään usein pitkälle iltapäivään, joskus iltaan asti.

Suosikkiaamiaisemme on suolaisia french toasteja juustolla ja makeita hillon ja ehkä kermavaahdonkin kanssa. (Kuva on isänpäivältä, silloin olin itse tarjottimen tuoja.)

French Toast:

8 viipaletta paahtoleipää

- 2 kananmunaa
- 1 dl maitoa
- 1/2 tl sokeria
- 1/2 tl suolaa

makeisiin french toasteihin lisäksi:
- 1/2 tl vaniljasokeria
- 1/2 tl kanelia

Voita paistamiseen. Tarjoiluun juustoa, vihanneksia, hilloa, kermavaahtoa...

Vatkaa munia kevyesti ja sekoita joukkoon kaikki muut aineet. Dippaa leipiä seoksessa molemmilta puolilta muutama sekunti ja paista kuumalla pannulla voinokareessa kauniiksi, pinnalta rapeaksi toastiksi.

Nauti pian!

torstai 27. marraskuuta 2008

Vauvan lapaset



Kuka tekisi täydellisen naistenlehden? Järkeviä juttuja, mutta ennen kaikkea HIENOJA vaatteita, hyviä ja kekseliäitä ruokia, ihania asuntoja, kosmetiikkaa ja muuta hömppää. Mutta (ja tässä on se vaikeus): ei liian hömppää. En ole kovin konkreettinen vaatimuksissani, tiedän. Jos olisin, tekisin sen lehden itse.

Olivia tuli alkuviikosta ja Trendi eilen. Trendistä olenkin yrittänyt päästä eroon koko syksyn. Vihdoin puhelimessa jonottelujen ja epäonnistuneiden nettiperuutusten lähetin sinne aivan liioittelevan viestin, jonka otsikko oli "Voi antakaa minun perua Trendin tilaus". Antoivat. Muutama numero tulee kuitenkin vielä.

Naistenlehtien lueskelun ohessa sain Turkan lapaset valmiiksi.

Lanka: Alvitan Alpaka-lanka (väri 2289)
Koko: n. 1-vuotiaan.
Ohje: Luo 32 s sukapuikoille. Neulo 5 krs helmineuletta suljettuna neuleena. Jatka 12 krs sileällä neulella. Neulo 9 krs 2o 2n -joustinneuletta. Jatka sileällä neuleella. Tee yksipuoleinen levennys peukaloa varten (varsinaista peukaloa näihin lapasiin ei tule): levennä joka 2. krs 4 x 1 s neljännen puikon 2. s kohdalla. Neulo 5 krs sileää neuletta, tee seuraavilla kierroksilla 3 krt ylivetokavennus peukaloa varten lisättyjen silmukoiden poistamiseksi. Neulo 11 krs sileää neuletta, päätä lapanen sädekavennuksella. Toisessa lapasessa tee peukalolevennys ensimmäisen puikon lopussa.

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Pestoa, haikailua


Lumen muututtua loskaksi marraskuun koko totuus on taas paljastunut. Äh, miksi niitä jouluvirityksiäkin pitää levitellä ennen joulukuuta. Olin tänään lapsen kanssa iltapäivän kaupungilla ja rapaisia katuja loiskutellessa jingle bells, jingle bells uudestaan ja uudestaan tuntui vain apealta.

Kotiin tultuani päätin kieltäytyä koko marraskuusta. Levitin auki toukokuisen Rooman kuvatiedostot, tein capresen, jonka nautin peston kanssa vaalean leivän päältä (kuvassa) enkä katsonut ulos koko iltana.

Pestoni resepti on yksinkertainen ja sen ainoa huono puoli on, ettei sen jälkeen halua enää koskaan alepan tunkkaisenvihreää purkkipestoa, josta kuitenkin saisi kiireessä helpon ja halvan aterian spagetin keittämiseen kuluvalla ajalla.

Ruukku basilikaa
Valkosipulinkynsi (tai valkosipulia maun mukaan)
40 g pinjansiemeniä
Oliiviöljyä sen verran, että pestosta tulee löysähköä
Suolaa ja mustapippuria maun mukaan
Halutessasi parmesan- tai pecorinoraastetta

Paahda pinjansiemenet kevyesti, laita kaikki aineksiet kulhoon, murskaa ja sekoita. Helpointa sauvasekoittimella tai mitä turboyleiskoneita niitä onkaan. Tarkista maku ja lisäile mitä kaipaat. Valmista.



maanantai 24. marraskuuta 2008

Lukulista

Lisäsin sivun reunaan lukulistan. Laitan sinne kirjoja sitä mukaa, kun niitä luen. Pähkäilin kauan, laitanko sinne vain omaksi ilokseni lukemani kirjat vai kaikki, mutta koska työn ja harrastamisen raja on usein hento tai olematon (hyvä niin!), päätin että laitan melkein kaikki vaan - vaikka tämä on edelleen rentoutumiselle ja kotielämälle pyhitetty blogi.

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Suppilovahverokeitto



Ulkona riehuu myrsky ja myräkkä, sisällä valaisevat kynttilät ja gerberat. Nautimme todellista talviruokaa: kuumaa, maukasta suppilovahverokeittoa. Leipä keiton kanssa oli kaupasta, mutta käytin leivän uunissa ennen tarjoilua, joten saimme kuin saimmekin lämpimäisiä.

Vielä pitäisi pakata lapsi ja langat ja lähteä ompelukerhon kokoontumiseen. Hirveästi haluaisin lähteä, mutta onkohan meidän tuiskunkestävyys tarpeeksi kova?

Suppilovahverokeitto:

2 dl kuivattuja suppilovahveroita
1 l vettä
1 kasvisliemikuutio
vähän oliiviöljyä sipuleiden kuullottamiseen
2 pientä keltasipulia
4 valkosipulinkynttä
1 tlk kuorittuja säilyketomaatteja mehuineen
2 rkl vehnäjauhoja
100 g sulatejuustoa
suolaa, mustapippuria
persiljasilppua
loraus valkoviiniä, jos haluat
o,5 dl kermaa, jos haluat

Laita kuivatut sienet likoamaan veteen pariksi tunniksi. Puristele sienet kuivahkoiksi, ota liotusvesi talteen.

Silppua sipulit ja leikkaa tomaatit kuutioiksi. Kuullota sipuleita öljyssä kattilassa ja lisää tomaatit mehuineen sekä sienet. Anna hautua n. 10 minuuttia.

Keitä toisessa kattilassa kasvisliemi sienten liotusvedestä ja kasvisliemikuutiosta.

Lisää sieni-sipuli-tomaattiseokseen sulatejuusto. Sekoittele. Kun sulatejuusto on sulanut ja levinnyt seokseen tasaisesti, lisää kiehuva kasvisliemi.

Keitä n. 15 minuuttia. Lisää lopuksi kerma ja/tai viini sekä mausteet ja yrtit.

lauantai 22. marraskuuta 2008

Villasukka-aikaa


Tässä viikossani on kaksi lauantaita peräkkäin. Jo toinen päivä, jona kestitään ystäviä, käydään kaupungilla (tänään kävimme Ateneumissa katsomassa Hokusain & Hiroshigen japanilaisia puupiirroksia), kahvitellaan, ollaan vaan.

Tänään kaupunkireissulla korkattiin oranssit sukat, jotka tein, kun pikkuisen varpaita tuntui pelkissä toppatöppösissä palelevan.

Täällä on hyvät villasukkaohjeet. Minä neuloin nuo Alvitan Alpaka-langasta (väri 2289), ja aloitin 40 silmukalla. Sukat ovat noin 1-vuotiaan kokoa.

perjantai 21. marraskuuta 2008

Tomaattikesäkurpitsapiiras


Vapaapäivä ja ystävä pienen tyttärensä kanssa kylässä.

Lounaaksi nautimme tomaattikesäkurpitsapiirasta salaatin kanssa. Ohjeen olen joskus saanut naistenlehdestä (Kodin kuvalehdestä?) ja sitten parannellut mieleisekseni. Tässä, olkaa hyvä:

Pohja:
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunamuussijauhetta
2 tl leivinjauhetta
0,75 dl sulatettua voita tai ruokaöljyä tai näiden seosta
1 dl kylmää vettä

Täyte:
100 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g juustoraastetta, esim. edamia
1 rkl tomaattipyreetä
1 tl kuivattua oreganoa
1 tl kuivattua basilikaa
ripaus rouhittua mustapippuria ja suolaa

Pinnalle:
n. 5 tomaattia siivuina
pieni kesäkurpitsa siivuina
suolaa, pippuria, yrttejä, auringonkukan siemeniä

Voitele ja korppujauhota vuoka (itse teen tämän irtopohjavuokassa). Sekoita taikinan kuivat aineet, nypi joukkoon rasva, lisää vesi ja sekoita nopeasti taikinaksi.

Painele taikina vuokaan.

Sekoita täytteen ainekset keskenään ja levitä täyte taikinan päälle.

Levitä pinnalle tomaatit, kesäkurpitsat, mausteet ja siemenet. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla n. puoli tuntia.