sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Juhlavalmisteluja



Nyt tohistaan huomisia illallisia varten. Tässä on koko komea keittokirjapino, jota tarvitaan hartaasti suunnitellun menun toteuttamiseen.

lauantai 27. joulukuuta 2008

Miehen sukat


tulivat valmiiksi. Niistä piti tulla joululahja, mutta luovutin, kun salaa neulomiselle tuli niin vähän tilaisuuksia. Tässä sukat nyt kuitenkin ovat, ei yllätyksenä eikä ihan ajoissa, mutta valmiina kuitenkin.

perjantai 26. joulukuuta 2008

Kiltti ja siis lahjakas


Nautiskelen uudella kahvinkeittimellä keitettyä lahjaksi saatua kahvia uudesta kupista, uuteen pashminaan kääriytyneenä ja Vintage fashion -kirjasta nautiskellen, sekin uutuus kirjahyllyssäni. Mahdolliset kahviroiskeet pyyhin uusilla tiskiräteillä. Olisi vielä kakkua, niin voisin syödä sitä uusilla kakkuhaarukoilla...

Lapsikaan ei ole kaivannut koko päivänä kovin tiivistä viihdyttämistä uusien aarteidensa keskellä, ja nukkuu nyt tyytyväisenä. Kiitos joulupukille ja tontuille!

tiistai 23. joulukuuta 2008

Kuin joulukuusi


Meille ei tule tänä vuonna joulukuusta. Siispä tyräkit, peikonlehti, araliat ja muut saivat kuusenkoristeet ylleen. (Jos kuitenkin jotain havuja jäisi kuusenmyyjien jäljiltä torille...) Aattona pääsemme oikean kuusen seuraan.



Pakollisiin joulutuoksuihin kuuluu havujen lisäksi hyasintin haju. Pesin hyasinttien mukulat ja laitoin kukat lasipurkkeihin, joiden pohjalle kaadoin vähän vettä ja ympärille kieputin pitsiä sekä satiinia. Koristeluissa saa olla vähän pikkusievä, saahan?



Olen jo useamman vuoden noudattanut yhden uuden joulukoristeen periaattetta. Tänä vuonna uusi koriste ovat tyynyliinat, jotka ostin Porvoon vanhan kaupungin putiikista.

perjantai 19. joulukuuta 2008

Joulukarkkeja



Olin eilen karkkitalkoissa.

Kuvissa on Marianne-toffeita (paperivuokissa), espresso-suklaanamuja (neliöt), appelsiini-chilitryffeleitä (valkosuklaiset pallot), suklaaraksuja ja florentiineja.

Marianne-toffeiden, espressosuklaiden ja appelsiini-chilitryffeleiden ohje Anna 49/08.
Suklaaraksujen ohje kirjasta Maittavat suklaaherkut (Parragon Books 2007).

Florentiinien ohje tässä:

50 kpl

170 g voita
2 dl vaaleaa siirappia
1 dl vehnäjauhoja
60 g rouhittuja pähkinöitä
100 g mantelirouhetta
200 g kuivattuja hedelmiä (käytin sellaista sekoitusta, jossa oli vähän kaikkea)

300 g tummaa suklaata

Kuumenna voita ja siirappia kattilassa, kunnes voi on sulanut. Sekoita joukkoon vehnäjauhot, manteli- ja pähkinärouhe sekä kuivatut hedelmät. Anna seoksen jäähtyä.

Voitele leivinpaperi voisulalla ja ripottele päälle jauhoja.

Nostele leivinpaperille teelusikalla tasaisia kokkareita taikinaa. Jätä leviämisvaraa! Paista 180 asteessa kunnes florentiinit ovat saaneet väriä. Jos haluat, voit tehdä kekseistä tasaisen pyöreitä keksimuotilla heti otettuasi keksit uunista.

Anna keksien jäähtyä ja kovettua. Sulata suklaa varovasti vesihauteessa tai mikrossa, ja levitä florentiinien sileälle puolelle suklaata veitsellä. Tee aaltokuvio haarukan piikeillä, kun suklaa on hieman jähmettynyt. Anna suklaan kovettua rauhassa kokonaan.

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Tuhannen suukon päivä


Tentti ohi ja vain kivoja hommia jäljellä ennen joulua: kirjoittamista, kokkailua ja siivoamista. (Kyllä, erityispedagogiikan pänttäämisen jälkeen siivoaminen on kivaa.) Turkka oppi tänään antamaan suukon ja ojentamaan poskensa suukkoa varten. Nyt on siis suukoteltu. Kun yksitoista kuukautta vanha henkilö oppii jotain, pitää sitä toistaa ja toistaa ja toistaa...


Iltapäivä kului ostoksilla. Ostin sovittamatta kirpparilta hameen, aika hyvä. Jaksoimme molemmat koko monituntisen shoppailun hermostumatta. Osaltaan siihen auttoi Gran Delicato Caféssa syöty lounas, se kahvila on pieni taivas. Nyt on melkein kaikki lahjat ostettu ja suurin osa myös paketissa. Joulu tulkoon!

sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Joulukortti-istunto


Hyppään tenttikirjalta puuhailemaan kaikkea muuta ja huonon omatunnon kolkuttaessa taas takaisin lukemaan. En osaa päättää, annanko tentin mennä vaan, vai haluanko todellakin suorittaa sen nyt alta pois. Alkaa vaikuttaa pahanlaiselta viikonlopun pilaamiselta.

Muita puuhia ovat olleet muun muassa miehen sukat, joulukortit (joita on ihan hyvä syy tehdä nyt, jotta saan ne huomiseksi postiin), välipäivien italialaisen ruuan illallisia varten tehtävä Limoncello (joka on myös tehtävä nyt, jotta se ehtii maustua) ja yleinen siivoilu, jota siis on aina ja etenkin silloin, kun pitäisi lukea tenttiin.

Yleensä viipyilen päivissä enkä halua ajan kuluvan yhtään nopeammin, mutta nyt kyllä toivon, että olisi jo tiistai ja pääsisin tästä tenttikirjojen välttelystä.

Joulukortit syntyivät tänä vuonna leimailemalla. Puuleima on kaupasta (Sinellistä), ja valkoinen muste mattapintaista. Puiden yllä kimaltelee platinanvärisellä kimalleliimalla tehty tähtivyö.

perjantai 12. joulukuuta 2008

Kesä keskellä joulukuuta


Kyllä nyt kukkii. Amarylliksen lisäksi jo esittelemäni orkidea kukoistaa.


Kaksi ja puoli viikkoa sitten saamani leikkoneilikat eivät tunnu lakastuvan ollenkaan.

Kaiken lisäksi toinenkin orkideani lupailee kukkia.

Harjoittelu loppui. Ensi viikolla on vielä tentti, mutta minusta tuntuu jo ihan vapaudelta ja joululomalta (onkohan se huono merkki tentin kannalta?).

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Maitokiisselipiiras




Veli kävi kylässä, söimme (maailmanmatkaajaveljieni kunniaksi) thaimaalaista katkarapucurrya ja eteläafrikkalaista maitokiisselipiirasta. Jälkimmäisen ohjeen olen alun perin saanut Tessa Kirosin kauniista, mainiosta mutta äst, niin huolimattomasti suomennetusta kirjasta Hillasoilta oliivilehtoihin (WSOY 2006).

Maitokiisselipiiras tuntuu yhdistelmältä mannapuuroa, vanukasta, haikeutta ja lohdullisuutta. Tämä ohje ei ole suoraan äsken mainitusta keittokirjasta, mutta tällä onnistuin tänään:

Taikina:
100 g kylmää voita pieninä kuutioina
1 kukkurainen dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
1/4 tl leivinjauhetta
1/4 tl soodaa
1 kananmuna

Paistamiseen painoksi kuivia herneitä tms.

Täyte:
7 1/2 dl kevytmaitoa
75 g voita
3 kananmunaa keltuaiset ja valkuaiset eroteltuina
1 kukkurainen dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 rkl maissitärkkelystä

Pinnalle:
kanelia ja sokeria

Hiero voi ja sokeri vaahdoksi. Nypi joukkoon taikinan kuivat aineet. Sekoita murumaiseen taikinaan kananmuna, ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Muotoile taikinasta pallo ja laita se jääkaappiin noin tunniksi.

Voitele ja jauhota piirakkavuoka. (Tein piiraan irtopohjavuoassa, mikä aiheutti vähän sotkua, kun normaalisti niin tiivis vuokani ei pitänytkään vetistä täytettä...) Lämmitä uuni 180 asteeseen.

Painele taikina jauhotetuin käsin vuokan pohjalle ja vähän reunoillekin. Leikkaa piirakan pohjalle leivinpaperipyörylä, ja kaada sen peitoksi herneitä tms.

Paista 20 min. Ota herneet ja leivinpaperi pois ja painele pohjaan reikiä haarukalla. Paista vielä 10 min.

Pohjan paistuessa tee täyte. Kuumenna maitoa ja voita hitaasti niin, että voi sulaa. Vatkaa keltuaiset ja sokerit vaahdoksi. Vatkaa keltuais-sokerivaahtoon maissitärkkelys. Sekoita joukkoon koko ajan rivakasti vatkaten maito-voiseos. (Tässä täytyy tosiaan vatkata rivakasti, ettei keltuainen hyydy.) Jäähdytä seos kädenlämpöiseksi.

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja sekoita valkuaisvaahto varovasti täytteeseen. Kaada täyte piirakkapohjalle ja ripottele sokeria ja kanelia päälle. Paista piirasta vielä n. 30 min. Tarjoa kylmänä.

sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Joulu asettui taloksi


Me aloitimme tänä viikonloppuna joulunodotuksen, ja melkein joulunkin...



... sillä koristelujen lisäksi amaryllis kukkii, vaikka sen piti vasta jouluna...


... ja kaverin vauva sai joulusukat. Ihan kuin joulu, siis.

Sukat valmistuivat näin:

Lanka: Drops alpaca, väri 3650
Puikot: 3
Ohje: Perussukka, jossa vahvistettu kantapää ja teräosan päällinen samaa 2o 2n -joustinta kuin varressakin. Aloitussilmukoiden lukumäärä 44. Varressa somisteena ja kiristeenä satiininauhat.

perjantai 5. joulukuuta 2008

Niksipostaus


Läheisessä galleriassa on Matti Pikkujämsän näyttely. Näyttelyssä on löytölaari, josta köyhäilijätkin löytävät budjettiinsa sopivaa taidetta. Minä ostin tämän kissan, muistoksi minulle tärkeästä kissasta. Kuva on alun perin ollut kuvituksena Seura-lehdessä.

Pikkujämsän näyttelyssä oli myös kokoelma niksikuvia. Niiden kunniaksi kerron kolme parasta niksiäni:

1. Tuoreen veroista persiljaa saa omalta kasvimaalta ympäri vuoden, kun silppuaa persiljan kesällä saksilla ja pakastaa rasiassa. Rasiasta sitten rapsutellaan persiljasilppua ruokiin läpi pitkän pimeän talven.

2. Hankalat tahrat lähtevät kodin pinnoista kostealla rätillä, johon on ripoteltu ruokasoodaa. Erityisen hyvin tämä toimii lastulevyisiin, muovilla pinnoitettuihin keittiönkaappien oviin, joista kenenkään ei pitäisi joutua kärsimään, mutta jotkut joutuvat vaan, huoh.

3. Jos haluat jonkun hedelmän kypsyvän nopeasti, laita se samaan pussiin omenan kanssa. (Hedelmät kypsyvät pusseissa nopeammin kuin ilman pussia, koska ne erittävät kypsyttävää etyleeniä. Omenasta etyleeniä erittyy erityisen paljon. Etyleeni "kypsyttää" myös leikkokukat, joten omenavatia ei kannata pitää ruusupuskan alla.)

Blogi on ollut tauolla: kotielämästä ei ole voinut kirjoittaa, kun elämä on kuluneen viikon ajan ollut lähinnä koulua ja työtä. Nyt täällä omassa keittiössä taas, ilman koulukirjaa, ilman töitä - ainakin ensi maanantaihin asti!

sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Hyvää huomenta, kahvia ja french toasteja!

Adventin kunniaksi sain aamiaisen vuoteeseen. Olen aamiaisfani, siitä huolimatta, että arkisin syön aamiaista vain niukasti tai en lainkaan. Viikonloppu(aamu)isin kuitenkin herkutellaan, ja joskus lähdemme kahvilaan tai hotelliin aamiaiselle. Suunnittelen järjestäväni taas pian brunssin kotona: yksi tuo croissantteja, toinen tuoremehua ja brietä. Herkullinen ateria järjestyy helposti. Se katetaan kauniisti valkoiselle liinalle, ja notkuvan pöydän ääressä viihdytään usein pitkälle iltapäivään, joskus iltaan asti.

Suosikkiaamiaisemme on suolaisia french toasteja juustolla ja makeita hillon ja ehkä kermavaahdonkin kanssa. (Kuva on isänpäivältä, silloin olin itse tarjottimen tuoja.)

French Toast:

8 viipaletta paahtoleipää

- 2 kananmunaa
- 1 dl maitoa
- 1/2 tl sokeria
- 1/2 tl suolaa

makeisiin french toasteihin lisäksi:
- 1/2 tl vaniljasokeria
- 1/2 tl kanelia

Voita paistamiseen. Tarjoiluun juustoa, vihanneksia, hilloa, kermavaahtoa...

Vatkaa munia kevyesti ja sekoita joukkoon kaikki muut aineet. Dippaa leipiä seoksessa molemmilta puolilta muutama sekunti ja paista kuumalla pannulla voinokareessa kauniiksi, pinnalta rapeaksi toastiksi.

Nauti pian!

torstai 27. marraskuuta 2008

Vauvan lapaset



Kuka tekisi täydellisen naistenlehden? Järkeviä juttuja, mutta ennen kaikkea HIENOJA vaatteita, hyviä ja kekseliäitä ruokia, ihania asuntoja, kosmetiikkaa ja muuta hömppää. Mutta (ja tässä on se vaikeus): ei liian hömppää. En ole kovin konkreettinen vaatimuksissani, tiedän. Jos olisin, tekisin sen lehden itse.

Olivia tuli alkuviikosta ja Trendi eilen. Trendistä olenkin yrittänyt päästä eroon koko syksyn. Vihdoin puhelimessa jonottelujen ja epäonnistuneiden nettiperuutusten lähetin sinne aivan liioittelevan viestin, jonka otsikko oli "Voi antakaa minun perua Trendin tilaus". Antoivat. Muutama numero tulee kuitenkin vielä.

Naistenlehtien lueskelun ohessa sain Turkan lapaset valmiiksi.

Lanka: Alvitan Alpaka-lanka (väri 2289)
Koko: n. 1-vuotiaan.
Ohje: Luo 32 s sukapuikoille. Neulo 5 krs helmineuletta suljettuna neuleena. Jatka 12 krs sileällä neulella. Neulo 9 krs 2o 2n -joustinneuletta. Jatka sileällä neuleella. Tee yksipuoleinen levennys peukaloa varten (varsinaista peukaloa näihin lapasiin ei tule): levennä joka 2. krs 4 x 1 s neljännen puikon 2. s kohdalla. Neulo 5 krs sileää neuletta, tee seuraavilla kierroksilla 3 krt ylivetokavennus peukaloa varten lisättyjen silmukoiden poistamiseksi. Neulo 11 krs sileää neuletta, päätä lapanen sädekavennuksella. Toisessa lapasessa tee peukalolevennys ensimmäisen puikon lopussa.

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Pestoa, haikailua


Lumen muututtua loskaksi marraskuun koko totuus on taas paljastunut. Äh, miksi niitä jouluvirityksiäkin pitää levitellä ennen joulukuuta. Olin tänään lapsen kanssa iltapäivän kaupungilla ja rapaisia katuja loiskutellessa jingle bells, jingle bells uudestaan ja uudestaan tuntui vain apealta.

Kotiin tultuani päätin kieltäytyä koko marraskuusta. Levitin auki toukokuisen Rooman kuvatiedostot, tein capresen, jonka nautin peston kanssa vaalean leivän päältä (kuvassa) enkä katsonut ulos koko iltana.

Pestoni resepti on yksinkertainen ja sen ainoa huono puoli on, ettei sen jälkeen halua enää koskaan alepan tunkkaisenvihreää purkkipestoa, josta kuitenkin saisi kiireessä helpon ja halvan aterian spagetin keittämiseen kuluvalla ajalla.

Ruukku basilikaa
Valkosipulinkynsi (tai valkosipulia maun mukaan)
40 g pinjansiemeniä
Oliiviöljyä sen verran, että pestosta tulee löysähköä
Suolaa ja mustapippuria maun mukaan
Halutessasi parmesan- tai pecorinoraastetta

Paahda pinjansiemenet kevyesti, laita kaikki aineksiet kulhoon, murskaa ja sekoita. Helpointa sauvasekoittimella tai mitä turboyleiskoneita niitä onkaan. Tarkista maku ja lisäile mitä kaipaat. Valmista.



maanantai 24. marraskuuta 2008

Lukulista

Lisäsin sivun reunaan lukulistan. Laitan sinne kirjoja sitä mukaa, kun niitä luen. Pähkäilin kauan, laitanko sinne vain omaksi ilokseni lukemani kirjat vai kaikki, mutta koska työn ja harrastamisen raja on usein hento tai olematon (hyvä niin!), päätin että laitan melkein kaikki vaan - vaikka tämä on edelleen rentoutumiselle ja kotielämälle pyhitetty blogi.

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Suppilovahverokeitto



Ulkona riehuu myrsky ja myräkkä, sisällä valaisevat kynttilät ja gerberat. Nautimme todellista talviruokaa: kuumaa, maukasta suppilovahverokeittoa. Leipä keiton kanssa oli kaupasta, mutta käytin leivän uunissa ennen tarjoilua, joten saimme kuin saimmekin lämpimäisiä.

Vielä pitäisi pakata lapsi ja langat ja lähteä ompelukerhon kokoontumiseen. Hirveästi haluaisin lähteä, mutta onkohan meidän tuiskunkestävyys tarpeeksi kova?

Suppilovahverokeitto:

2 dl kuivattuja suppilovahveroita
1 l vettä
1 kasvisliemikuutio
vähän oliiviöljyä sipuleiden kuullottamiseen
2 pientä keltasipulia
4 valkosipulinkynttä
1 tlk kuorittuja säilyketomaatteja mehuineen
2 rkl vehnäjauhoja
100 g sulatejuustoa
suolaa, mustapippuria
persiljasilppua
loraus valkoviiniä, jos haluat
o,5 dl kermaa, jos haluat

Laita kuivatut sienet likoamaan veteen pariksi tunniksi. Puristele sienet kuivahkoiksi, ota liotusvesi talteen.

Silppua sipulit ja leikkaa tomaatit kuutioiksi. Kuullota sipuleita öljyssä kattilassa ja lisää tomaatit mehuineen sekä sienet. Anna hautua n. 10 minuuttia.

Keitä toisessa kattilassa kasvisliemi sienten liotusvedestä ja kasvisliemikuutiosta.

Lisää sieni-sipuli-tomaattiseokseen sulatejuusto. Sekoittele. Kun sulatejuusto on sulanut ja levinnyt seokseen tasaisesti, lisää kiehuva kasvisliemi.

Keitä n. 15 minuuttia. Lisää lopuksi kerma ja/tai viini sekä mausteet ja yrtit.

lauantai 22. marraskuuta 2008

Villasukka-aikaa


Tässä viikossani on kaksi lauantaita peräkkäin. Jo toinen päivä, jona kestitään ystäviä, käydään kaupungilla (tänään kävimme Ateneumissa katsomassa Hokusain & Hiroshigen japanilaisia puupiirroksia), kahvitellaan, ollaan vaan.

Tänään kaupunkireissulla korkattiin oranssit sukat, jotka tein, kun pikkuisen varpaita tuntui pelkissä toppatöppösissä palelevan.

Täällä on hyvät villasukkaohjeet. Minä neuloin nuo Alvitan Alpaka-langasta (väri 2289), ja aloitin 40 silmukalla. Sukat ovat noin 1-vuotiaan kokoa.

perjantai 21. marraskuuta 2008

Tomaattikesäkurpitsapiiras


Vapaapäivä ja ystävä pienen tyttärensä kanssa kylässä.

Lounaaksi nautimme tomaattikesäkurpitsapiirasta salaatin kanssa. Ohjeen olen joskus saanut naistenlehdestä (Kodin kuvalehdestä?) ja sitten parannellut mieleisekseni. Tässä, olkaa hyvä:

Pohja:
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunamuussijauhetta
2 tl leivinjauhetta
0,75 dl sulatettua voita tai ruokaöljyä tai näiden seosta
1 dl kylmää vettä

Täyte:
100 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g juustoraastetta, esim. edamia
1 rkl tomaattipyreetä
1 tl kuivattua oreganoa
1 tl kuivattua basilikaa
ripaus rouhittua mustapippuria ja suolaa

Pinnalle:
n. 5 tomaattia siivuina
pieni kesäkurpitsa siivuina
suolaa, pippuria, yrttejä, auringonkukan siemeniä

Voitele ja korppujauhota vuoka (itse teen tämän irtopohjavuokassa). Sekoita taikinan kuivat aineet, nypi joukkoon rasva, lisää vesi ja sekoita nopeasti taikinaksi.

Painele taikina vuokaan.

Sekoita täytteen ainekset keskenään ja levitä täyte taikinan päälle.

Levitä pinnalle tomaatit, kesäkurpitsat, mausteet ja siemenet. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla n. puoli tuntia.

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Pitsiunelmia


Syyskuussa, kun dollari äkkiä halpeni, tein kirjatilauksen Amazonilta. Tilauksen viimeinen kirja tuli vasta tänään: Nancy Bushin Knitted Lace of Estonia.

Olen etsinyt hyviä ohjeita harsumaisen ohueen Haapsalu-huiviin kauan. Tässä kirjassa on useita, jotka haluaisin päästä neulomaan. Nyt täytyy kuitenkin ajanpuutteessa vastustaa kiusausta, eikä lähteä lankaostoksille ennen kuin keskeneräisten neuleiden kori vähän vajuu. Kirjan kuvausalustanakin on viime keväänä neulottu pitsihuivi, joka on yhä reunusta vailla.

Kuvat ovat synkkiä; aina on pimeää, kun olen kotona. Sellaista on marraskuussa, ei voi mitään. Ystäväni sanoi kerran, että marraskuu on vuoden kaunein kuukausi, mutta siitä ei ole energiaa nauttia. Onneksi orkidea avasi tänään ensimmäisen kukkansa. Ja toiseenkin on kasvanut punertava kukkavarsi.

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Ranteenlämmittimet


Anteeksi hiljaisuus!

Ranne venähti, oltiin muutenkin toipilaita, kaikenlainen kiire kasaantui ja blogin pitäminen oli pakko unohtaa muutamaksi viikoksi, kuten kaikki muukin ei-aivan-pakollinen.

Tein kuitenkin pienenä välityönä itselleni rannelämmittimet, toipuvaa rannettani lohduttaakseni. (ranteen venähdys ei onnkesi estänyt neulomista. Lapsen nostelu on sen sijaan kyynelten pidättelemistä. Onneksi jo helpottaa.) '

Lanka: joku vanha valkoinen, paksuhko mohair. Vyöte on valitettavasti kadonnut.

Puikot: 3

Ohje:

Pintaneule kirjasta Stanfield: Kauneimmat neulemallit (Gummerus 2008):
Silmukkaluku jaollinen 14:llä.
Mallineule 4 krs:ta:
1. krs: *1 s oikein takareunastaan op:lla, 1 s nurin takareunastaan np:lla, 13 s o op:lla, n np:lla* toista *-*
2. krs: kuten 1. krs.
3. krs: *1 s oikein takareunastaan op:lla, 1 s nurin takareunastaan np:lla, 4 s yhteen o, langankierto, 1 o, langankierto, 1 o, langankierto, 1 o, langankierto, 1 o, langankierto, 1 o, langankierto, 4 s kiertäen yhteen o* toista *-*
4. krs: kuten 1. ja 2. krs.

Loin 42 s. neuloin 1. krs tasona ja 2. krs alkaen suljettuna neuleena mallineuletta. (En aloittanut heti suljettua neuletta, jotta sain luomiskerroksen nurjan puolen työn nurjalle puolelle.) Neuloin mallineuletta kavennusten kohdalta mitattuna 14 cm. Lopuksi neuloin vielä 1o krs ainaoikeinneuletta (eli suljetussa neuleessa oikein-nurin). Päättelin silmukat ja piilotin langanpäät.

torstai 6. marraskuuta 2008

Lisää potilaita

Nyt sairastamme sitten kaikki kolme.

Onpa aikaa neuloa. Lapaset valmistuvat pian, sitten voinkin palata miehen keskeneräisen villatakin pariin. Kuvia kunhan tulee valmista...

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Kokki ja potilas



Briljeerausta: Miehestä on tullut jollain salaperäisellä tavalla suorastaan huippukokki. Kerran, kun tulin kotiin, oli hän juuri uppopaistamassa näitä kuvissa näkyviä basilikanlehtiä tarjotakseen minulle sitten pastaa, josta kootun annoksen huipulle oli huolettomasti heitetty näitä rapeita herkkuja.

Tänään hän jäi kotiin hoitamaan lasta, kun minulla oli pakollista koulua, eikä sairastajaa voinut viedä ennalta sovittuun hoitopaikkaan. Lapsen sairauden ja miehen kokkiominaisuuksien yhdistelmänä minua odotti herkullinen palak paneer -ateria, kun tulin kotiin koulusta. (Siitä ei ole nyt kuvia, kun nälkä oli niin kova, että söin ennen kuin kuvaaminen tuli mieleen.)

Lapsiparka sairastaa enterorokkoa ja on surkea, kun ei osaa raapia kutisevia näppylöitä muualta kuin päästä (mikä on tietysti hyvä). Niinpä se pieni sitten raapii hölmistyneen ja tuskastuneen näköisenä päätään.

sunnuntai 2. marraskuuta 2008




Tavallisen hitaasti eletyn elämän luksusviikonloppu takana.
Eilen vain siivosimme ja laitoimme ruokaa, pesimme pyykkiä, kävelimme puuterinvärisessä marraskuussa, maistelimme punaviiniä ja lueskelimme lehtiä ja kirjoja. Lapsi oli ihmeissään, kun koko kolmikkomme oli koolla. (Aamulla ressukka vilkutti vuorotellen meille molemmille.) Tänään vielä melko siistissä kodissamme kokoontui ompeluseurue, jolle tein pastanjauhajien tarjoilemalla ohjeella apple pieta. Hyvää!

Ensi viikolla en aio suostua kuluneen viikon kaltaiseen kiireeseen. Onneksi mies on lapsen kanssa huomisen, ja voin yrittää tehdä mahdollisimman paljon töitä koko viikolta pois.

perjantai 31. lokakuuta 2008

Jatkuvasti sataa







Tämä ei nyt ole ollut syksyn hehkein päivä miltään kannalta. Aikainen herätys, kylmää, märkää, pimeää, takkuavia asioita, rattaiden tunkemista täpötäysiin lähijuniin, harhailua alakuloisella teollisuusalueella alakuloisen Järvenpään reunalla (sieltä piti hakea rattaiden kuomu, jota ei meinannut saada aluksi mistään, kun rattaiden valmistus on lopetettu, en tajua miksi, kun ne ovat niin hyvät - emmaljungan softyt).
Nyt kaikki hommat on tehty, lapsi nukkuu, kattopellit kolisevat ja mies viettää vapaailtaansa joten minun on pakko nauttia rauhasta ja omasta seurastani, vaikka väsyttääkin. Oman seurani lisäksi minua vihhdyttävät tänään saapuneet Toastin kuvastot (aah) ja luottoasiani body shopin hamppukäsivoide sekä tee, joka meni liian mustaksi, kun lapsi heräsi juuri kriiittisellä hetkellä (mutta nukkuu taas, huh).
Tulipas tästä tuotemerkkeilevä teksti. No, materialistille jotain lohtua tässä ankeudessa.

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Siivousapua


Paras lastenviihdytysvinkki on helppo toteuttaa: paljon mielenkiintoisia sotkuja ympäri taloa. Turkka oppi tänään avaamaan vaatekaappini ovet. Kun huomasin sen, oli alahyllyn epämääräinen sotku jo melkein siivottu.

tiistai 28. lokakuuta 2008

Pipo!


Pipo valmistui tänään. Lankaa on jäljellä, joten teen vielä mätsäävät lapaset.

Ohje: Lauran blogista "Imitaatio BB:n Tiinan piposta" (BB:n Tiina, öh?) http://lauranblogi.blogspot.com/2005/09/imitaatio-bbn-tiinan-piposta.html

Muutokset: Minun tiukalla käsialallani ja tuolla langalla aloitussilmukoiden määrä oli 90 s. Tein suoraa ensin 19 cm 14 cm:n asemesta, ja sitten kavensin nopeammin (jokaisessa nurjassa raidassa).

Lanka: Istexin Létt-Lopi väri 9414

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Valmistautumista talviaikaan





Eilen pääsin vihdoin sieneen, ja nyt kaksikymmentä litraa suppilovahveroita on kuivattu tai pakastettu.

Tuomari Nurmio laulaa Radio Helsingissä Rakkauden talosta ja minä juon pitkittyneitä vaalikahveja. Sain tänään suuren muovikassillisen keltaisia antonovka-omenoita, jotka aion keittää hillokkeeksi vielä tämän myrskyn jatkuessa.

torstai 23. lokakuuta 2008

Lisää nuppuja

Orkideani on valmistanut minulle kuvassa näkyvän iloisen yllätyksen. Kunpa se jaksaisi kannatella nuppujaan lisääntyvää pimeää vastaan!

(Nämä nuput ilmestyivät noin vuosi sen jälkeen, kun olin lopettanut turhaksi osoittautuneen orkidean hoitamisen ja kukittamisen. Annoin sen vain olla rauhassa ikkunalaudan nurkassa muiden kasvien takana. Joskus annoin vettä, jos muistin.

Orkidean sukua en muista. Joku risteymä se on, josta ei löytynyt tietoa juuri mistään silloin kun yritin vielä hoitaa sitä. Ostin sen Punavuoresta Fredalta pienestä kukkakaupasta yhden perjantain piristykseksi kaksi vuotta sitten, kun olin siellä päin töissä. Sen kukissa oli valkoista ja vähän violettia.)

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Ruusunnupputeetä ja paleleva pää

Kiire on kamala ja kaiken lisäksi olen hävittänyt piponi. Uusi on tekeillä, mutta kun sitä ei ole koskaan aikaan neuloa.

Onneksi ja lohduksi löysin tänään kirpputorilta
(jonne ei oikeasti olisi ollut aikaa pistäytyä) Arabian Harlekin -kupin, josta pidän melkein yhtä paljon kuin vuosi sitten rikki menneestä kehäkukkakupista pidin.

Ehkä pipokin valmistuu viikonloppuna, kun olen saanut tämän viikon pakolliset työt tehtyä. Tai sitten yritän päästä kellarin vaatelaatikoihin käsiksi - siellä on varmasti yksi jos toinenkin ihan hyvä hattu jossain tavarabarrikadien uumenissa.

maanantai 20. lokakuuta 2008

Ikkunaostoksilla

Harjoittelu alkoi tänään, ja se tietää kiirettä. Tuntien välissä karkasin kuitenkin hetkeksi nauttimaan auringonpaisteesta.

Harjoittelun suhteen on oltava tarkkana. Ei harjoittelu niin vaikeaa ole, mutta lähistöllä sijaitsevan lankakauppa Menitan välttely on...

Myönnetään, kävin siellä tänäänkin. Hypistelin jo Rowanin ylellistä ihanaa Kidsilk Hazea, mutta en onneksi osannut päättää väriä. Onneksi, koska neuleita on työn alla toistakymmentä ja lankoja odottamassa puikoille pääsyä koreittain.

Aurinko ja lankojen hypistely ovat sitä paitsi ilmaisia huveja, lankavaraston kartuttaminen ei.

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Valkoinen villanuttu ja uusi blogi


Blogi avautukoon Turkan valkoisella villatakilla, jonka sain valmiiksi eilen, sopivasti juuri ennen kuin se jää pieneksi.

Neule on oikeastaan valmistunut yhteistyöllä, koska Kaisa aloitti tämän tekemisen, mutta jätti sitten kesken. Minulle jäi hihat ja viimeistely.

Ohje: Kauneimmat käsityöt 2/1997
Muutokset: Hihat tein sileällä neuleella mallineuleen asemesta ja nauhojen sijasta käytin nappikiinnitystä, kun nauhat ovat osoittautuneet Turkan pukemisessa hankaliksi.
Koko: 70 cm
Lanka: Novita Wool luonnonvalkoinen (223 010)